Iltaverryttely

No niin, hetki on vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta, mutta palataan nyt ryminällä suoraan asian ytimeen. Otetaan tarinointiin mukaan Janne Pesonen ja jutellaan hieman syvemmin Jannen reissuista Pohjois-Amerikkaan ja vähän muustakin lätkään liittyvästä.

Oze_cam: Sovitaanko, ettei puhuta tulevista MM-kisoista sanallakaan?

Pessi: Sopii!

Oze_cam: Otetaan tarkasteluun tuo sun ensimmäinen visiitti rapakon taakse, eli kausi 2008-2009. Mitä jäi mukaan tuosta kaudesta? Pelasit siis suurimman osan kaudesta AHL:ssa Wilkes/Barressa sekä seitsemän NHL-ottelua Pittsburgh Penguinsissa.

Pessi: No sillä kaudella pääsi näkemään läheltä NHL-seuran toimintaa ja joukkueen, joka lopulta voitti Stanley Cupin. Myös valmentaja Dan Bylsma jäi positiivisella tavalla mieleen. Bylsma aloitti kauden Wilkes/Barressa, mutta nousi kesken kauden Penguinsin valmentajaksi.

Oze_cam: Ok. Palataan NHL-peleihin ja yksittäisiin pelaajin hieman myöhemmin, mutta mitä konkreettisia eroja harjoittelussa oli verrattuna kotimaiseen? Treenasit siis suurimman osan kaudesta alhaalla.

Pessi: Paljon. Suurimpana erona se, että harjoituksissa luisteltiin enemmän, siis pitkää päästä päähän luistelua, mutta kuitenkin niihin sisältyi lähes poikkeuksetta jokin harjoite. Ja aina mentiin täysillä.

Oze_cam: Tähän on heti tartuttava. Itse haluaisin kuulla sekä nähdä, että enemmän ja enemmän harjoitteita tehtäisiin juurikin täydellä vauhdilla. Turha hieroa jotain harjoitetta puolilla valoilla, koska se on kuitenkin kyettävä tekemään myös täydestä vauhdista.

Pessi: Just näin. Fysiikan puolella harjoittelu oli todella monipuolista, eikä todellakaan pelkkää penkkiä tai kyykkyä. Pelaajille oli myös personoituja fysiikkaohjelmia. Seurantaa ei kuitenkaan juuri ollut, eli jokainen piti itse huolta kunnostaan. Ylhäällä seuranta oli sitten tarkempaa.

Oze_cam: Mites mentaalipuoli? Oliko tarjolla tähän puoleen jotain?

Pessi: No, joka kuukausi oli tarjolla mentaalivalmennusta. Ja siitä oli todellakin hyötyä. Lähinnä mielikuvaharjoittelua, jota oon tehnyt jo muutenkin pidemmän aikaa.

Oze_cam: Anna joku esimerkki?

Pessi: Ihan käyn mielessä läpi ennen peliä eri tilanteita, kuinka tehdä niitä oikein. Toinen on se, että yrittää tuoda sen tunteen esille, joka on ollut ennen jotain edellistä onnistunutta peliä. Se on jotain rennon olotilan ja hyvän latautumisen välimaastosta. Parhaita yksittäisiä neuvoja valmentajilta on ollut "pelaa, kuin se olisi viimeinen pelisi" ja maalintekotilanteissa "näe verkko".

Oze_cam: Tämä on hyvää kauraa. Ok, mennään eteenpäin itse peleihin AHL:ssa. Muistelen, että tehot tuolla kaudella (32+50=82) ovat edelleen kovimmat, jotka suomalainen on AHL:ssa tehnyt. Miten kausi meni sun mielestä?

Pessi: Kausi meni kyllä ihan mukavasti. Hieman erikoista oli tosin, että mitä paremmin pelit meni, sitä vähemmän roolia loppukaudesta tarjottiin. Jälkeen päin selvisi, että taustalla oli jotain sopimusasioita ja muita pelaajia haluttiin nostaa esiin.

Oze_cam: Muistelen myös, että olet joskus aiemmin sanonut, että pelien jälkeen pelaajille jaettava statistiikka on todella kattavaa?

Pessi: Kyllä, tilastoja on jos jonkin näköistä, mutta näen sen todella hyvänä ja kehittävänä asiana. Toivottavasti kotimaassakin päästäisiin joskus samaan tilanteeseen.

Oze_cam: Otetaan sitten käsittelyyn nuo vierailut ylhäälle, eli yhteensä tuli seitsemän NHL-ottelua, mutta ilman tehoja. Oliko oikeasti mahdollisuutta näyttää osaaminen?

Pessi: No periaattteessa oli ja ei. Eka matsi ylhäällä ja ketjukavereina Malkin ja Sykora. Pari vaihtoo ja kaks kertaa soi omissa, penkin päähän ja sitten muissa peleissä aina satunnaisia vaihtoja. Hieman jäi hampaankoloon, mutta tällaista se on.

Oze_cam: Pääsit tutustumaan sellaiseen kaveriin kuin Sidney Crosby, millainen kuva hänestä jäi?

Pessi: Huikee kaveri. Kaverilla oli ikää 22 vuotta, ja oli silloin jo todellinen ammattilainen sekä liideri. Uskomaton kilpailuvietti ja vetää treeneissä aina täysillä. Ihan käsittämätön pelaaja, pystyy yksinkertaisesti luistelemaan pakeista ohi ilman mitään ihmeellisempiä harhautuksia. Otti myös jokaisen uuden pelaajan vastaan kopissa. Kävi kahdenkeskisiä keskusteluja, miten AHL pelit on sujuneet, ja oli muutenkin hyvin tietoinen siitä miten alhaalla menee.

Oze_cam: Millainen kuva jäi Malkinista?

Pessi: Äärimmäisen taitava ja siitä huomas jo silloin, että on potentiaalia tehdä paljon myös maaleja. On nyt varmasti noussut myös henkisellä puolella liideriksi, kun Crosby on ollut pitkiä pätkiä poissa kaukaloista.

Oze_cam: Entäs Mario Lemieux, vieläkö Mario oli pinnalla?

Pessi: Kyllähän Mario oli koko kaupungin päällikkö. Pukukoppi täynnä Marion kuvia ja Mariolla oli edelleen oma paikka pukukopissa Crosbyn vieressä. Marion hanskat ja luistimet olivat paikallaan.

Oze_cam: Visiitti jäi kuitenkin yhden kauden mittaiseksi. Ilmeisesti toista vuotta tarjottiin sulle?

Pessi: Kahden suunnan sopparia tarjottiin. Jos ois ollu vähemmän ikää, niin olisin jäänyt.

Oze_cam: Lähdit vielä viime kauden päätteeksi kokeilemaan uudelleen, tällä kertaa Winnipegiin. Mistä sait signaalin lähteä vielä uudelleen yrittämään?

Pessi: Joo, se oli tryoutti, joka kesti kuukauden. Halus vielä kokeilla, mihin rahkeet riittää.

Oze_cam: Paikka ei kuitenkaan auennut, mistä jäi kiinni?

Pessi: Nollaplusnolla on nolla. Siinäpä se. Paikkoja oli riittävästä ja pari maalia ois voinut muuttaa tilanteen. Tryoutilla on vaan kaikki mentävä ihan nappiin. 1-2 paikkaa auki ja yrittäjiä oli jotain 25-30 väliin. Pelit sujui sinänsä hyvin ja pysyin vauhdissa mukana. Joka tapauksessa hyvä kokemus, ja antoi taas paljon itseluottamusta.

Oze_cam: Mitä ajatuksia NHL herättää tällä hetkellä tai tulevaisuudessa?

Pessi: Koskaan ei voi tietää. Tietenkin pitää olla realisti ja ymmärtää, että tilaisuuksia annetaan enemmän nuorille pelaajille. Aika näyttää.

Oze_cam: Näetkö vielä, että potentiaalia on kehittyä pelaajana?

Pessi: Tottakai. Aina voit pelata yksittäiset tilanteet paremmin ja miettiä, miten ne tehdään oikein. Voittamisen nälkä on ollut suuri pienestä asti, ja se ajaa eteenpäin edelleen. Myös oman esimerkin tuomisessa vahvemmin esille on kehittämisen paikka ja sitä kautta saada paras osaaminen esille myös muista. Joukkueen menestyminen on kuitenkin hienointa kiekossa. Tietenkin pitää asettaa myös omia tavoitteita.

Oze_cam: Otetaan loppuun vielä pieni videonpätkä mutusteltavaksi. Kirjoitin maalintekosektorista ja maalille menemisestä tammikuun puolella ja itse asiassa sun kanssa asiaa puitiin ennen kirjoitusta. Heti seuraavalla viikolla osui silmään hyvä esimerkki teidän vierasmatsista JyPiä vastaan, kun ammuit kiekon 2-2 hyökkäyksessä takapatjaan ja Mikael Granlund iski reboundin sisään.
http://www.youtube.com/watch?v=f1sS3PM5yVY , alkaa 30s kohdalla.

Pessi: Kyllä, siinä on tärkeintä juuri se, että kaverit on sitoutuneet menemään maalille. Tulee muuten heti mieleen myös toinen pätkä Kazanin ajoilta, jossa pääsin lyömään Hossan lämäsemän reboundin sisään. Vähän vastaava tilanne.
http://www.youtube.com/watch?v=mN294mJea5U , alkaa 45s kohdalla.

Oze_cam: Eiköhän tässä ollut lätkää riittävästi näin iltapalaksi. Palataan asiaan!

Pessi: Moro!

Lämäri & läpiajo

Ammennetaan tähän tekstiin tarinaa mentaalipuolen aihiosta, kun sitäkin pussukkaa on nyt raotettu. "Kaikki lähtee harjoittelusta" on kulunut klisee, mutta nyt ja tulevaisuudessa täysin paikkansa pitävä. Eräältä juniorimaalivahtivalmentajalta kysyttäessä hyvää harjoitetta maalintekoa ajatellen, vastaus oli: "Lämäri & läpiajo. Sitä puhtaampaa maalintekotreeniä on vaikea kehittää". Pienen pohdinnan jälkeen tätä ajatusta on kompattava, mutta toteutetaanko sitä harjoittelussa oikein?

Pelaajan ainoa tavoite kyseisessä harjoitteessa on tehdä kaksi maalia. Siniseltä pari terävää potkua, pum pum, verkko heiluu. Nopea käännös takaisin siniselle, kaveri heittää kiekon lapaan, suunta kääntyy, täysiä maalille ja haudataan varmuudella kiekko rysään. Kädet pystyyn ja takaisin siniselle. 

Se, miten tätä yksinkertaisen kaunista harjoitusta voidaan käyttää väärin, saa sydämen särkymään. Löysä luistelu, lämäri kolme metriä ohi, kusikaarikäännös, flegmaattinen lähestyminen kohti maalia, All Stars-ottelusta kopioitu naurettava harhautus, kiekko karkaa kulmaan ja päätä pyöritellen valuminen takaisin siniselle. Kontrasti näiden kahden toteutuksen välillä on kuin yö ja päivä. Mikäli jälkimmäinen malli opitaan jo nuorena, sen oikaiseminen ei ehkä onnistu koskaan. Ero läpiajojen ja rankkareiden välillä on myös erotettava toisistaan ja taottava päähän ensi piirroista alkaen.

Poikittainen -blogin lukukerrat lähestyy vääjäämättä tuhatta ja palautettakin on tullut todella hyvin. Puolesta ja vastaan, niin kuin pitääkin. Tästä jatketaan.

Maalintekosektori ja maalille menemisen tarkoitus

Jo junioriajoista asti on syötetty sellaista faktaa, että maaleja jääkiekossa tehdään vain jostain rajatusta maalintekosektorista. Muualta kuin tuosta kyseisestä ykkössektorista laukominen on mielletty luovuttamiseksi tai yksinyrittämiseksi. Nyt olisi aika viimein klikata hiiren vasenta, maalata sektori ja painaa "delete". Jokainen hyökkäysalueella maalia kohden aikaansaatu laukaus, sektorista riippumatta, on onnistuminen, joka voi johtaa suoraan tai välillisesti maaliin.

Kiekon silmitön räiskiminen maalille ei tietenkään yksistään riitä. Toinen mentaalisen muutoksen paikka on maalille meneminen kiekollisena tai kiekottomana. Miksi maalille mennään? Maalille mennään tekemään maali. Pelkkä meneminen ei riitä. Pieni ero sanoina, ratkaiseva tekoina.

Vuonna 1997, D/C-juniori-ikäisenä, joukkueellamme oli kunnia tavata entinen Suomen A-maajoukkueen valmentaja, Gustav Bubnik, hänen omalla kotimaallaan. Tshekkiläistä seurajoukkuetta vastaan pelatun ottelun jälkeen herra Bubnik marssi katsomosta koppiin ja antoi tuomion joukkueelle näkemästään: "Hyvä luistelu, hyvä syöttö, paska laukaus!".      

Mitä jos näiden aiemman kolmen kappaleen ydinasiasiat nivoo yhteen? Olemmeko silloin jonkin suuremman asian äärellä?

 

Kuka tätä peliä pelaa?

Kiinan muurin rakentamiseen kului aikaa vuosituhansia, siis ainakin googlen mukaan, mutta kiekkokontrollimyytin osittaiseen murtamiseen ei niinkään kauaa.

Tapahtumapaikkana Nordis, ajankohta lauantai 7.1.2012 ja kotijoukkueella vastassa Kalevan Pallo. IFK:n aktiivinen liike ja paineen luonti KalPan puolustajille aiheutti suuria ongelmia savolaisten avauspelaamiselle. Vielä selkeämmin sanottuna, puolustajiin iskettiin IFK:n toimesta kiinni, eikä D-juniori ajoilta tuttu syöttömylly päässyt käyntiin. Siinä se, ei tarvitse fläppitaulua tai käsittämätöntä kiekkojargonia tämän todistamiseksi. Lopputuloksena oli erittäin viihdyttävä kiekkoilta, jossa oli kaikki lätkämatsiin tarvittavat elementit, ja mikä parasta, samalla kiekkokontrollia tukevat kulmakivet potkittiin pois. 

Parhaiten KalPalta yksinkertaisempaan peliin reagoi yli 900 suoraviivaista NHL -ottelua pelannut Sami Kapanen iskemällä tehot 2+1, ja muutenkin, kuopiolaiset huokuivat ajoittain jopa rajatonta itseluottamusta sekä pelin edetessä kykenivät joukkueena mukautumaan uuteen tilanteeseen. Tarina kertookin, että joukkueessa sekä koko organisaatiossa on todella positiivinen, pelaajia arvostava ilmapiiri. Edellisen virkkeen kolmea viimeistä sanaa kannattaa mutustella suussa uudelleen; pelaajia arvostava ilmapiiri. Lätkä on pelaajien peli.

One timer

Nyt, kun blogia on lukenut kolminumeroinen määrä ihmisiä, on aika jatkaa paatosta.

Laadukas one timer on yksi tärkeimmistä ominaisuuksista, joita huippumaalintekijällä tulee olla (tarkennetaan muistin virkistämiseksi, että absoluuttinen huippu on siis NHL). Tämä ominaisuus onkin todella harvinaista herkkua suomalaisessa kiekkoilussa. Painava ja tarkka one timer on kyettävä ampumaan sekä paikaltaan, luistelusta että huonosta asennosta. Vaikeuskerrointa lisää tietenkin se, että syöttö tulee terävänä puolilämärinä. Tässä vaiheessa meillä on jäljellä enää kourallinen pelaajia, jotka tunnetaan tai muistetaan kyseisestä ominaisuudesta.

On siis palattava sylttytehtaalle eli harjoitteluun. Toisin sanottuna, toistojen määrää sekä aitoja pelitilanteita simuloivia harjoitteita, jotka pakotetaan päättymään one timeriin, on lisättävä. Ei siis niin, että pyydetään kaveria treeneissä syöttämään sopivan hiljainen vastis ja siihen ladataan all in. Ja niin, jäänkin pitäisi olla ihan puhdas ja just zambonilla ajettu.

Mitä muuten tapahtuu monesti sen jälkeen, kun Alex O on virittänyt karmean lämärin? Hän kaatuu polvilleen, pyörii kyljellään tai muuten vaan keräilee kamojaan. Todellinen huippupelaaja on sitoutunut sillä hetkellä koko kropallaan, vain ja ainoastaan tuottamaan mahdollsimman paljon voimaa laukaukseen ja saattamaan laatan pussiin. Tyylipisteet eivät aitoa maalintekijää kiinnosta. Luonnollisestikaan kaikista ei voi kehittyä maailmanluokan pyssyttäjiä á la Ovechkin, mutta tason saa varmasti nostettua tyydyttäväksi, nykyisen heikon sijaan.

   

Absoluuttinen huippu on NHL

Tällä hetkellä nuorimman, NHL:ssä huippuroolissa pelaavan suomalaisen kenttäpelaajan ikä on 27 vuotta. Seuraavasta suomalaisesta kovan tason NHL- pelaajasta meillä ei ole mitään takuita. Dominointi kotimaisessa liigassa ei todellakaan takaa loistavaa uraa taalajäillä, jos uraa ollenkaan. Meillä on siis laihat vuodet tiedossa, kun veteraaniosastomme päättää uransa. Samalla oven avauksella leijonan osa suomalaisesta huippukiekkoilusta katoaa.

Suomalaisessa kiekkokeskustelussa on aina väheksytty NHL- pelaajia ja tätä laskua maksamme pitkään. Realismi Euroopan sarjojen tasosta verrattuna NHL:ään on hämärtynyt lopullisesti. Eletään uskossa, että jollain pelisysteemillä voidaan kompensoida ja kuroa ero kiinni terävimpään kärkeen. Ei meidän kokoisella maalla ole varaa alkaa säveltää lajissa, jonka nuotit on uurrettu jäähän jossain aivan muualla. 

Muutamien viikkojen päästä saamme uuden suomalaisen NHL-soturin 1000 matsin kerhoon ja mielenkiinnolla odotan, huomioidaanko kotimaisessa kiekkokeskusteluissa ollenkaan tätä saavutusta. Ainakin aiemmin samainen kaveri on saanut kaikkea muuta kuin on ansainnut, ja sen myötä leijonapaita on viikattu vaatekaapin alimmaiseksi. Onko meillä todella tällaiseen varaa?

Arvostus NHL:ää ja siellä pelaavia suomalaisia kohtaan on palautettava jalustalle.

Kiekkokontrolli tappaa intensiteetin

Kohta kaikki haluavat pelata kiekkokontrollia kotoisessa SM-liigassa. Aitoa hockeyta arvostavalle katsojalle tämä on pahinta myrkkyä, jota pitkään aikaan on tarjottu. Kiekkoa viedään oman maalin taakse, huiskutellaan rauhassa vaihtoa ja samaan aikaan vastustaja valmistelee jonkin sortin trappia keskialueelle (perseen pyörittelyä paikallaan, mikä on aivan järkyttävän näköistä). Tämän jälkeen tulee kiekkokontrollin huipentuma – neljästä kuuteen syöttöä/jättöä omalla puolustusalueella. Kokonaisuudessaan pelin avaaminen kestää kauan, liian kauan. Tämä superhidas lähtö toistetaan aina uudestaan ja uudestaan. Jääkiekon yksi syvimmistä olemuksista, intensiteetti, on tapettu.

Kiekkokontrollissa on vaikutteita sählystä sekä kaukalopallosta. Onko tämä todellakin haluttu suunta? Edesauttaako tämä näpertely tulevaisuuden pelaajia murtautumaan absoluuttiselle huipulle eli NHL:ään? Itse olen vahvasti sitä mieltä, että mikäli näin jatketaan, on Pohjois-Amerikasta saapuvaan maitojunaan jatkossa liitettävä muutama makuuvaunu lisää.

Tällä hetkellä yhä useampi liigamatsi toimii yhtä huonosti kuin seitsemän euroa maksava väljähtynyt ja hieman metallinmakuinen muovituopista tarjoiltu hallikalja. Nopeus, voima, tunne ja tahto loistavat poissaolollaan. Juuri ne elementit, joista jääkiekko on tehty.